villisika

Tervetuloa Grottabackan villisikametsään. Porvoon Grottabackassa villisiat asustelevat kahdeksan hehtaarin metsäalueella, joka rajoittuu Porvoonjokeen. Villisikametsässä pääset tutustumaan villisikoihin opastetusti aivan lähietäisyydeltä. Kevään ja alkukesän aikana oman ihastuttavan lisänsä antavat pienet raidalliset porsaat, jotka vilistävät emakoiden perässä ympäri metsää.

Villisiat tulivat Grottabackaan 1990-luvun puolivälissä Suomen ensimmäiseltä villisikatarhalta Pukkilasta. Grottabackan villisikatila on Riistantarhaajat ry:n jäsen, joiden tiloilla kasvatetaan ainoastaan geneettisesti puhdasrotuisia villisikoja (Sus scrofa scrofa). Suomessa tarhataan myös kotisian ja villisian risteytymää, josta harhaanjohtavasti käytetään villisika-nimeä. Lisäksi Suomeen tuodaan Uudesta-Seelannista ja Australiasta sianlihaa, jota markkinoidaan villisianlihana. Elintarvikeviraston asetuksen mukaan villisikana saa markkinoida ainostaan geneettisesti puhdasrotuista villisikaa. Evira 464/59/03.

Villisika on mainio vaihtoehto ruokapöytään, etenkin jos eläinten elinolosuhteet ja mieto riistanmaku ovat ratkaisevia valintatekijöitä. Grottabackan villisikaa saa ainoastaan Kannonnokan tilaisuuksissa. Lisäksi toimitamme kokonaisena savustettuja villisikoja erilaisiin tilaisuuksiin 100 km:n säteellä Porvoosta.

 

Kannonnokka Oy - 06500 Porvoo
Y-tunnus: 1963292-1